Punisher kuvilla SFT lippiksen omistajaksi

Tero Mitronen aloitti Uberoimis uran heti huipulta. Mies räpsäs Punisheria pyörän kylkeen, otti siitä kuvat ja lähetti ne meille. Punisher ja Fast ubereissa luvataan kolmelle ensimmäiselle kuvan lähettäneelle henkilölle lippis vaihdossa ja niinpä Teroki viettää nykyisin aikansa äärimmäisen nätin lippiksen suojatessa päätä. Käytiin haistelemassa miehen mietteitä.

Sinusta tuli historiallinen merkkihenkilö heti kerrasta eli olet ensimmäinen ihminen maan päällä joka sai SFT Lippiksen palkkioksi Punisher Uber Tape kuvalla. Tuntuu varmasti hienolta, mutta kerro vähän, että miltä nyt tuntuu?

Hienoltahan tuo tuntuu! Pitkään teitä fanittaneena sai kuulla että on ensimmäinen ihminen maan päällä joka sai SFT Lippiksen palkkioksi. Voi olla että tilaan lisääkin Punisher Uber Tapea. Jotenki omaa silmää miellyttävä.

Kerkesit tilata Punisheria tietämättä tästä lippis systeemistä niin kerro vähän, että miten päädyit tähän Punisherin käyttämiseen?
Pitkään mietin oman pyöräni teippausta. Selailin kaikenlaisia tarra sarjoja ja teippejä eripuolilta nettiä. Sitten kuulin yhdeltä teidän porukasta että teille olisi tulossa oman prätkäni väriin sopivaa tarraa, juuri mieleiselläni kuviolla ja värityksellä. Sitten odottelin että tulee teille netti kauppaan ja samantien lähti tilaukseen!

Näit Punisherista kuvan ennen ku tilasit sitä niin oliko Uberi luonnossa siistimpää vai paskempaa livenä ku sait teipit kotiin?
Kyllähän sitä odotti jännityksellä tuleeko sieltä kuraa vai juurikin oikeaa. Sitten yllätyin kyllä täysin kun sain Uber tapen käsiini! Sehän oli juurikin oikeaa ja sellainen kun nettikaupassa luvattiin.

Aiotko käyttää lippistä tiukalla vai löysällä? Entä lippa eteen vai lippa taakse?
Heti kun sain lippiksen käteen ja pääsin kotiin niin 2vuotias tyttäreni nappasi sen päähän ja meinannut millään antaa sitä pois. Ajattelin, että pitääkö toinen lippis tilata itselle. No kyllähän se sitten omaankin päähän pääsi, välillä kireällä ja välillä taas löysällä. Lippa on väliin eteen ja väliin taakse, riippuu vauhdista ;)

nii tosiaan!
Pitihän se pleikkarikin teipata ja puhelin myös :D

Punisher-PS4.jpg

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

TOIMITUS

Pienlähetykset toimitetaan kirjeenä valitsemasi toimitusosoitteen postilaatikkoon.

Paketit toimitetaan postitse. Saat tilauksesi lähetyksen yhteydessä seurantakoodin, jolla voit seurata lähetyksen kulkua sekä noutaa paketin lähimmästä Postin toimipisteestä tai pakettiautomaatista lähetyksen saavuttua.

Matkahuollon kautta toimitettavissa lähetyksissä valitset sinulle sopivimman Matkahuollon toimipisteen ja tuote toimitetaan sinne.

Tilaukset käsitellään saapumisjärjestyksessä. Tuotteiden toimitusaika on 2-3 arkipäivää. Mikäli tuote on loppunut varastosta, on sen toimitusaika 14 päivää.

TOIMITUSKULUT


Pienlähetyksellä toimitettavien tilausten toimituskulu on 3,9€. Smartpostilla toimitettavien tuotteiden toimituskulu on 5,9€. Postipaketissa toimitettavien tuotteiden toimituskulu on 7,9€. Matkahuollolla tilattavien tuotteiden toimituskulu on 5,9€. Postiennakolla tilattaviin tuotteisiin tulee 4,3€ postiennakko lisä. Lopulliset, tilauksen maksutavasta ja yhteishinnasta riippuvat toimituskulut näet verkkokaupan kassalla ennen tilauksen tekemistä.

HINNAT JA ARVONLISÄVERO


Kaikki Stunt Freaks Team -verkkokaupan hinnat sisältävät 24% arvonlisäveron. Hinnat ja ehdot ovat voimassa toistaiseksi.

PALAUTUSEHDOT


Muista kiinnittää erityistä huomiota siihen, että syötät tilatessasi oikeat tuotteet ja tiedot. Hyvitämme ja vaihdamme ainoastaan tuotteet, joissa on meistä johtuvia suunnittelu- tai valmistusvirheitä sekä kuljetuksen aikana vaurioituneet tuotteet.

TUOTTEIDEN VAIHTO JA PALAUTUS


Viallisilla ja meistä johtuvista syistä virheellisillä tuotteilla on 14 vuorokauden palautusoikeus. Stunt Freaks Team on myös korvausvelvollinen toimituksen aikana kadonneista ja vaurioituneista tuotteista. Mikäli tuote on vaurioitunut tai kadonnut palautuksen yhteydessä, vastuu on asiakkaalla. Palautettavien tuotteiden täytyy olla käyttämättömiä. Mikäli havaitset virheen tuotteessa tai se on vaurioitunut toimituksen yhteydessä, ota ystävällisesti meihin yhteys sähköpostitse shop[at]stuntfreaksteam.org viimeistään 14 vuorokauden sisällä tuotteen saamisesta.

Toimi seuraavasti, mikäli haluat vaihtaa tai palauttaa tilaamasi tuotteen:
1. Ota yhteys asiakaspalveluumme 14 vuorokauden kuluttua tuotteen saamisesta ja kerro palautuksen syy.
2. Lähetä tuote meille takaisin asiakaspalautuksena. Voit jättää tuotteen veloituksetta mihin tahansa Postin toimipisteeseen tai jättää sen postilaatikkoon.

Palautusosoite:
Stunt Freaks Team Oy
Rautakyläntie 1
41900 Petäjävesi

3. Liitä asiakaspalautukseesi mukaan tiedot tilausnumerostasi sekä tuotteessa ilmenneistä virheistä. Ilmoita myös minkä kokoisen tai mallisen korvaavan tuotteen haluat (esim. jos toimitettu paita on eri kokoa kuin tilattu tuote). Mikäli haluat tilauksestasi rahat takaisin, muista myös liittää mukaan tilitietosi. Kun olemme vastaanottaneet ja käsitelleet asiakaspalautuksesi, lähetämme sinulle postitse korvaavan tuotteen veloituksetta. Mikäli olet pyytänyt rahojesi palautusta, maksamme summan takaisin tilillesi 14 vuorokauden kuluessa.

TUOTTEIDEN PAINOLAATU


Toimitetut tuotteet saattavat poiketa hieman värisävyiltään verkkokaupan tuotekuvista. Mahdolliset sävyerot johtuvat näyttöjen väri- ja kirkkaussäädöistä sekä painoteknisistä rajoituksista.